31.8.2012-10.3.2013 toinen asuntoauto "Tessu" osa 1

Aika Töpiksen kanssa jäi lyhyeksi. Autolla liikkuminen sopii meille, paljon enemmän tuli liikuttua kuin edellisenä kesänä.
Oltiin lähdössä syyslomalle Töpiksellä. Ensimmäistä kertaa ei jätetty pakkaamista viimeiseen iltaan, vaan aloitettiin valmistelut jo edellisenä viikonloppuna. Ja kuinkas sitten kävikään? 
Tässä oli osallisena yksi Soliferin vaunu... Jossa käytiin vain kurkkaamassa sisällä.




Jotenkin siinä sitten kävi niin, että Helsinki Caravanin pihalla siirrettiin kaikki kamat Töpiksestä esittelykäytössä olleeseen Dethleffs T6700-autoon ja sillä lähdettiin seuraavana päivänä reissuun kohti pohjoista.



Syyslomalla oli suuntana pohjoinen. Perjantaina ajoimme ensin viikonlopun viettoon Laakasaloon, josta on kesän aikana tullut meille helppo viikonloppupaikka mukavine kausipaikkalaisineen.

Sunnuntaina 2.9. syksyisessä sadekelissä lähdimme siirtymään kohti pohjoista. Pasilla riitti huumoria ajamiseen ja illalla olimme Oulun Nallikarissa, joka on yksi ehdottomia suosikkipaikkoja ajanmukaisine huoltotiloineen!

Maanantaina 3.9. lähdimme sitten jatkamaan varsin Lappiin, jossa meillä oli treffit sovittuna Tiinan ja Repen kanssa Äkäslompolossa. Olimme päättäneet tehdä illalla poronkäristystä lisukkeineen, mutta vaikka käytiin useammassa marketissa, ei puikulaperunaa löytynyt mistään. Ne olisi kai pitänyt ostaa Pellonkulman Alepasta?

Tiinan ja Repen vuokramökin pihalla yövyttiin kaksi yötä. Paikallinen karaokebaari tuli nähtyä ja Pallastunturilla kävimme retkellä.





Keskiviikkona 5.9. lähdimme jatkamaan matkaa. Sirkasta lähdimme oikaisemaan Pokan kautta Inariin. Aika pian aloimme miettiä, että olisiko pidempi reitti ollut kuitenkin fiksumpi?
50 km hirveää rytyytystä kuraisella hiekkatiellä. Vauhtia ei juurikaan voinut pitää. Pokassa pysähdyttiin laittamaan kahvia ja evästelemään. Pidettiin ihan reilu tauko ja nähtiin sinirintakin maastossa. Iloinen yllätys: Pokasta Inariin oli päällystetty tie!

Inarissa oltiin iltapäivällä kahden jälkeen. Ruokakauppa ja sitten kiireesti Inarin lomakylän leirintäalueelle. Nopsaan kurainen Tessu piuhan päähän, kaukoputki ja kiikarit mukaan ja laiturille tähystämään amerikanjääkuikkaa, josta oli elokuun lopulla tullut havaintoja lähistöltä. Aika pitkään saatiin tehdä töitä ennen kuin lintu löytyi Inarijärveltä. Mutta löytyi! Loman tavoitelaji oli hoidettu!





Käytiin hotellilla syömässä ja sitten pestiin Tessu raikkaalla Inarijärven vedellä ja tiskirätillä. Oli aika vilpoisaa puuhaa, hrrrr!





Torstaina 6.9. lähdettiin jatkamaan Utsjoen kautta Karigasniemelle. Kahvit ja taviokuurnat 4 tuulen tuvalla kuuluu tietysti asiaan. Ei pidetty kiirettä, vaan pysähdyttiin sopivissa paikoissa tähystämässä, josko tunturihaukka sattuisi näkyviin. 237 kilometriin meni 7,5 tuntia. Varsinainen ennätysaika.

Karigasniemellä leiriydyttiin 6.-8.9. Camping Tenorinteessä. Tuttu paikka jo edellisiltä reissuilta sekin. Kalastajan majatalo mukavasti lähellä. Mikäs siinä oli karavaanarien viettää vapaapäivää?






Lauantaina 8.9. ajettiin taas hitaasti seuraavaan etappiin eli Peurasuvannon lomamajoille. Saunan jälkeen päästiin katsomaan revontulia.

Sunnuntaina 9.9. lähdettiin Sodankylän, Kemijärven ja Kuusamon kautta Taivalkosken Kylmäluomaan, joka on yksi ehdottomasti hienoimpia paikkoja. Hiukan siellä nyt oli huoltohommat rempallaan: keittotilassa järkyttävä viemärin haju ja miesten sauna rikki. Toivottavasti ovat saaneet paikat kuntoon.
Maanantaina käytiin laavulla paistamassa makkaraa ja poimimassa mustikoita. Lomapäivä!







Tiistaina 11.9. oli aika jatkaa matkaa. Hiljaisen kansan luona pysähdyttiin kahville. Yleensä se on tullut niin yllättäen, ettei olla vaunun kanssa ehditty reagoida. Nyt on sekin puute korjattu!





Jatkettiin Kajaanin kautta Pyhäsalmen Marjoniemeen, jossa oltiin yötä.

Keskiviikkona 12.9. oli jo mielessä viikonlopun Pönttölän syysmiitti Säkylässä. Ajettiin Vammalaan Tervakallion leirintäalueelle.


Torstaina 13.9. siirryttiin Säkylän Vaskirantaan, jossa oltiinkin sitten sunnuntaihin asti.
Mukava Pönttömiitti ja lopetus lomalle.

Sunnuntaina 16.9. iltapäivällä oltiin kotipihassa. Kilometrejä tuli 3334 ja yöpymisiä 16.
Kyllä se aina karavaanarireissun jälkeen on hienoa tulla kotiinkin, kun tilaa on riittävästi ja tukeva lattia jalkojen alla. Ja vessaakaan ei tarvitse tyhjentää....




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti