Tiistai 23.4.2013 Munchen

Aamulla piti nousta vessaan puoli viideltä. Peippo huusi hulluna Tessun ulkopuolella, kun yritin saada uudestaan unen päästä kiinni.
Kahdeksan jälkeen Pasi nousi laittamaan aamukahvit. Lämpötila ulkona oli +11 ja sisällä +23. Istuttiin pihalla aamukahvien kanssa.

Aamun ohjelmassa oli myös kemssan tyhjennys. Muutenkin hiukan järjesteltiin kamoja oikeille paikoille. Tehtiin aamupalaa eilen leirintäalueen kaupasta ostetuista tarvikkeista. Tosi näpsää, kun saa ostaa juustosiivuja 100g ja metukkaa 150g pakkauksissa. Ei sitten tarvii montaa päivää syödä samaa.

Aamupalan ja toisten kahvien jälkeen otettiin kiikarit ja kamera ja tarkoitus oli lähteä jokirantaan kävelemään. Suunnitelmat muuttui, kun nähtiin Biergartenin mainos, jossa oli isoilla kirjaimilla Wi-Fi. Tuotiin kamera Tessuun ja otettiin iPad mukaan toiveena päästä päivittämään blogia. Onhan nää tekstit täällä valmiina, mutta nettiyhteys puuttuu.




Ei olisi pitänyt kamerasta luopua: löydettiin paikkaan, jossa oli mandariinisorsia, punapäänarskuja, nokivariksia, merihanhia poikasineen yms herkkua... Kuvaapa sitten kännykällä! Pähkinänakkeleita oli yhdessä paikassa enemmänkin.
Biergartenkin löytyi, mutta Wi-Fiä en päässyt käyttämään. Prkl! Asukkailla olisi mahdollisuus pientä korvausta vastaan ottaa yhteys, mutta 30 tuntia taisi olla minimiaika. Otettiin terassilla yhdet oluset. Siinä muuten oli yksi tarjoilijapoika, jolla oli nahkahousut jalassa ;)



Olusten jälkeen käveltiin takaisin leirintäalueelle. Omassa rannassa oli tiibetinhanhi ihan muutaman metrin päässä. Äkkiä ovi auki ja kamera ja videokamera esille. Saatiin kuvata ja katsella sitä ihan rauhassa. Pasin videopätkältä täytyy tarkastaa, että oliko sillä rengas jalassa! Eli onko pinnakelpoinen vai ei. Suomessa ollaan kerran nähty, mutta siellä ne katsotaan tarhakarkureiksi. Saksan statuksesta täytyy ottaa selvää.

TIIBETINHANHI



Aurinko yrittää paistaa! Täytyykin mennä pihalle ihmettelemään sitä :)
Kello 15 oli +16 astetta.
Klo 15.30: päiväkahvit ja vaatteiden vaihto. Vartin vaille neljä lähdettiin kävelemään Munchenin keskustan suuntaan. Thalkirchenin keskustan supermarketista pari askia valkoista Marlboroa. Menthol-tupakkaa täältä on vaikea löytää. Mutta yhdestä nettikahvilasta löytyi L&M Frostia.



Tarkoituksena oli siis löytää joku pubi, jossa päästäisiin katsomaan Bayern Munchenin ja Barcelonan peli, joka pelattiin täällä Allianz Stadionilla. Leirialueella oli muuten aamusta yksi espanjalainen asuntoauto, jossa oli Barcelonan tarroja ja lippuja. Kundit olivat juhlatunnelmissa heti aamusta asti.... Jostain syystä seuraavana aamuna niistä ei näkynyt jälkeäkään.... Olivat häipyneet aamuhämärissä?

BARCELONAFANIEN LEIRI



No, me siis taaperettiin pitkä matka ja lopulta päätettiin käydä ottamassa yhdet oluet Blue Cafe-nimisessä kuppilassa.



Pasi kaivoi iPhonesta Munchenin kartan esiin ja huomasi, että me ollaan ihan Fruhling Festival-paikan lähellä. Eli sinne! Meillä kävi hyvä tuuri, sillä kaikki pöydät oli ainakin osittain varattuja, mutta saatiin paikat!!!




Tilattiin olut-ämpärit, eli litran tuopit ja annos, jossa oli mausteista makkaraa, lämmintä hapankaalia ja perunamuusia. Mulla meni sen ämpärin kanssa varmaan puolitoista tuntia ja päätin, että ei enää ikinä olutta. Mutta sitten Pasille sattui hir-vit-tä-vä vahinko ja se tilasi kahdelta eri tarjoilijalta ison ämpärin. Oli pakko hiukan auttaa!






Peli alkoi 20.45 ja varmaan helppo arvata, että tunnelma oli katossa??? Peli päättyi lopulta 4-0 Bayernin hyväksi. Viimeinen maali kuultiin ulos; fiksusti lähdettiin hiukan ennen pelin päättymistä etsimään taksia. Teltassa oli vähintäänkin 1500 ihmistä; lähtöryysis on varmasti ollut kauhea. Jo pelin erätauolla oli tupakkapaikka täynnä ja vessoihin hirveät jonot!




Päästiin sujuvasti taksilla kämppärille ennen klo 23. Eipä tarvinnut juuri unta odotella. Käveltiin kuitenkin päivän aikana melkoisesti ja siihen päälle ne olut-ämpärit. Röyh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti