Lauantai 20.4.2013 Eurooppa kutsuu....


Tänään se vihdoin alkaa. Klo 20.00 lähtee Finnlinesin Transeuropa-laiva kohti Rostockia.
Viimeisiä valmisteluita tehdään ja autokin tuli pestyä.


Muistilistoja on laadittu pitkin kevättä ja viime hetken hankintoja tehty. Pasi imuroi Tessun jo aiemmin ja eilen oli vuorossa pesu, että Tessu pääsee puhtaana ja tuoksuvana reissuun ;)

Nyt on suunnilleen kaikki tavaratkin pakattu kyytiin. Kaapit näyttää pieniltä, mutta hyvin niihin mahtui talviloman ja kesäloman vaatteet. Taisipa sinne jäädä tyhjiäkin hyllyjä! Oltiin varauduttu, että joudutaan pakkaamaan vaatetta takatalliinkin, mutta ei.

Meillä on siis ruhtinaalliset viisi (5) viikkoa lomaa edessä. Kylläpä varmasti kotitalo tuntuu jättimäiseltä linnalta, kun tänne palataan.
Nyt on tosiaan valmistelut niin pitkällä, että viimeiset tunnit odotellaan pienessä tärinässä lähtöaikaa.
Keskittymiskyky hukassa.... koita tässä sitten kirjoittaa fiksusti.....

Kevät ja muuttolinnut ovat juuri ehtineet meille. Siinä mielessä hiukan kurja aika lähteä, mutta osa muuttavista linnuista tulee varmasti meitä vastaan etelämmässä :)

Lähtöselvityksen piti alkaa Vuosaaressa klo 17. Malttamattomina lähdimme kotoa nliin, että olimme juuri ennen viittä satamassa. Siellä oli taulussa uusi aika:17.30. Sitten uusi teksti: joku tekninen huoltotauko. Lähtöselvitys alkoi lopulta klo 18.



Meidän edellä oli joku virolainen heppu, jonka liput ja paperit eivät ilmeisesti olleet kunnossa ja siinähän kesti ja kesti. Huoks! 
Lopulta tuli meidänkin vuoro ja päästiin sujuvasti portista sisään.

Seuraavaksi odotettiin jonossa johtoautoa, joka lähti liikkeelle, kun lähtöselvitys oli päättynyt noin klo 19. Eipä tätä laivaa olisi ihan noin vaan löytänytkään, eli ihan hyvä systeemi. 
Päästiin ajamaan laivaan. Siellä piti sitten vielä peruutellakin, kun oltiin just jonkun sulkuportin kohdalla. Kerättiin kamat kasaan, hyvästeltiin Tessu ja lähdettiin etsimään hyttiä nro 525.
Aika sokkeloinen oli autokansi; toivottavasti löydetään Tessu, kun tullaan Rostockiin.




Kerittiin just hyttiin, kun kuulutus kertoi, että illallisbuffet on avattu. Tsekattiin hytti, ihan tilava 20m2 ikkunalla. Kaksi alasänkyä ja yksi yläsänky. Nojatuolit ja pöytä. TV, jääkaappi (integroitu, ulompi ovi irti saranoistaan), kirjoituspöytä, reilusti kaappitilaa. Vessa ja suihku. Kyllä tässä puolitoista vuorokautta pärjäilee hyvinkin. Otettiin oluet ja lähdettiin syömään!

Mä keskityin tietysti kylmiin kalaherkkuihin ja sen jälkeen kylmiin leikkeleisiin, mutta Pasi hyppäsi kalojen yli ja söi lämmintä ruokaakin. Ihan hyvät pöperöt. 



Laivan PITI lähteä klo 20, mutta lopulta kello näytti 21.40, kun päästiin liikkeelle. Mitään kuulutuksia tai tietoa syystä ei tullut.

Hiukan tuli muutenkin Finnlinesistä jännä fiilis: esitteissä sanotaan, että myymälästä saa ostaa pientä purtavaa jne, mutta eihän tuo ollut lähtöiltana edes auki. Vesipullo hyttiin ostettiin baarista ja kannelta 6, saunan luota, automaatista limua. Onneksi ei tullut nälkä enää nukkumaan mennessä. Yhdellä hätävara-Royal-patukalla ei pitkälle pötki.

Hyppäsinkö mä nyt asioiden edelle? Ruoan jälkeen jatkettiin iltaa baarissa. Ei tosin pitkään, sillä se meni kiinni klo 23. 



Kannella tuuli niin, että tupakalla käyntien jälkeen oli pitkään umpijäässä. Hrrr!
Klo 23 jälkeen olikin sitten aika tulla hyttiin ja käydä hiljalleen unille. Facebookiin piti toki ladata kuvia niin pitkään, kun Saunalahden 3G oli käytettävissä ;)

2 kommenttia:

  1. Mukavaa ja ikimuistoista matkaa teille!
    Täällä etelä-Saksassa on ollut alkuviikosta nyt jo 25 lämmintä mutta tänään alle kymmenen. Ensiviikolle lupaa lopulle 20 lämmintä. Nyt alkaa vasta puut vihertämään ja kukkaset kukkimaan. Olen karvaanarit.org:iin kirjoitellut jonkin verran mukavista etelä-Saksan nähtävyys paikoista, Matkailu ulkomailla osioon, useampaankin kohtaan.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa matkaa!
    Kun te tulette takaisin - me aloitamme oman matkamme :).
    Ihana kuulla matkanne sujumisesta!

    Sari

    VastaaPoista