Helatorstai 9.5.2013 Krka

Aamukahvin aikaan paistoi pilvettömältä taivaalta :)
Pasi otti kiikarit mukaan ja teki pienen kävelyreissun. Onneksi ei ollut nähnyt special-lintusia. Mä käytin aikaa blogin kirjoittamiseen.

Onni on toimiva netti! Tutkittiin paluumatkan keliennusteita ja mahdollisia kämppäreitä. Ei kyllä vieläkään oikein tiedetä, koska lähdetään ja minne! Ihanne olisi paikka, josta ei olisi kovin pitkä ajomatka Rostockiin, mutta missä voisi vielä viettää aurinkolomaa. Varsinainen auringonotto ei ole meidän juttu ja se onkin jäänyt vähiin. Mutta väkisinkin tässä hiukan saa väriä... Ainakin nenänpäähän ;)

Keliennusteet pohjoisemmassa on sen verran huonot, että taidetaan pysyä vielä Kroatiassa!



Loman puoliväli oli sitten tänään. Eli puolet vielä jäljellä, jos positiivisesti ajattelee! Onhan tässä jo ehtinyt nähdä ja kokea vaikka mitä!

Autokamp Marinassa ei ole luksusta, mutta tämä on omalla tavallaan viehättävä paikka!
Huoltorakennus on siisti. Samaten kemssan tyhjennyspaikka, mutta se on hiukan ahdas. Kapea. Muutamia hyttysiäkin siellä pyöri. Mä osaan jopa kotona tyhjentää kemssan niin, ettei roiskeita ole missään. En tiedä, miten tuolla onnistuin tumpeloimaan niin, että "sitä itteään" oli seinälläkin, eikä paperia, millä siivota jäljet. Mulle tuli joku ihan ihmeellinen ahdistuskohtaus, että äkkiä homma loppuun ja pois täältä. Hiukan pelästyinkin omaa reaktiotani :(

Mitähän puita yrittävät kasvattaa naapuritontilla? Kaksi ihmistä trimmereineen veti aluskasvillisuutta nurin. Mä katsoin ihan tyrmistyneenä, miten vetivät upeat unikkopuskat nurin!!!
Onneksi mä olin ehtinyt kuvata ne eilen! Suomessa väki tekee kaikkensa, että saisivat pihassaan unikot kukkimaan noin kauniisti ja täällä ne on rikkaruohoja!




Vietettiin aikaa pihalla: surffailua, lehden lukua, aurinkoa! Me tykätään seurata, miten muut karavaanarit leiriytyvät tai purkavat leirin. Meille kun on tietysti tullut ne omat rutiinit, missä järjestyksessä asioita hoidetaan. Sähkö tietysti ensimmäisenä, että saadaan jääkaappi akulta suoralle sähkölle. Saksalaisilla alkaa jo yleistyä vaunun parkkeeraamisjärjestelmä kaukosäätimellä. Tuntuu oudolta nähdä, miten miehellä on kaukosäädin kädessä ja vaunu pyörii yksikseen, kunnes sopiva asento on löytynyt. Ihme, ettei siihen ole yhdistetty mitään kiinteää vatupassia, että se näyttäisi myös sen, milloin vaunu on suorassa!
Päästiin tosiaan nyt ihan aitiopaikalta seuraamaan, miten vaunua kieputetaan!

Lähestyvät tummat pilvet saivat meidät kiirehtimään ruoan laittoa. Pasi keitti perunat melkein valmiiksi ja loppusilauksen ne saivat grillissä Lidlin tosiherkullisten possunkyljysten kanssa. Tällä reissulla Lidl on osoittautunut niin hyväksi ja toimivaksi ruokakaupaksi, että taidanpa kotiin palattua muutaman vuoden tauon jälkeen tutustua niiden tarjontaan uudelleen!



Pasi tuli jelppimään mua tiskien kanssa ja toi grillin osat tiskipaikalle. Mullahan on nyt sille oma tiskiharjansa ja rasvoittunut karhunkieli, mutta nyt onnistuin pilaamaan tiskirätinkin! En mä yleensä sure jotain riepua, mutta tämän olin saanut Tiinalta lahjaksi. "Siivoa jälkesi!"-tekstillä ja kissan kuvalla! On ollut mulla autossa käytössä, kun olin ensin pari vuotta säästänyt kotona kaapissa.
Miten niin mä olen omituinen???

Jälkkäriksi nautittiin mansikoita, Mustapekka-juustoa ja kuohuviiniä. Ei keskikesän juhla, mutta loman puolivälin!



Pasi alkoi tosissaan tutkia Finnlinesin aikatauluja ja totesi, että nyt on tehtävä ratkaisu! Mä olen koittanut sitä pitkittää osittain siksi, että pelkään koti-ikävän yllättävän. No, siinä tapauksessa Pasi kuulemma on valmis heittämään mut lähimmälle lentokentälle! Toisaalta taas paluumatkan lukkoon lyöminen tuntuu niin lopulliselta. Pasi varasi ja maksoi meille matkan viimeiselle laivalle, jolla keritään kotiin ja töihin. Masentavaa!
Aikataulutkin on aika kurjat: Rostockin satamassa pitää olla perjantaina 24.5. aamuyöstä klo 3. Laiva lähtee klo 5 ja Hesassa ollaan lauantaina klo 15. Siitä kun ajaa kotiin, voi sanoa, että melkein tunnilleen 5 viikkoa reissussa!


Onhan omassa kodissa tietty ne hyvätkin puolensa: kiinteä vessa ja juokseva vesi. Pyykki- ja tiskikoneet. Iiiiso sänky. Jokohan mä Jennille laittaisin ostoslistan, että mitä kotimaan herkkuja varaa kaupasta???

Illalla mietittiin, mitä tarvitaan mukaan huomenna Krkan reissulle. Ulkona alkoi tulla viileää ja hyttyset alkoivat pyöriä kimpussa. Aika vähillä hyttysillä ollaan kyllä reissussa selvitty. Alettiin suunnitella nukkumaan menoa jo kymmeneltä. Unilukemiseksi kertasin Digikuva-lehdestä ohjeet veden ja vesiputousten kuvaamiseen :) Sehän oli yksi niitä etukäteen suunniteltuja lomakokemuksia!

Jätettiin kehrääjä surisemaan metsään yksikseen ja käytiin nukkumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti