Tiistai 7.5.2013 Sibenik


Olipahan aika kurja yö: heräsin puoli kolmelta vessaan. Maha oli vähän kipeä, enkä meinannut saada enää unta. Sängyssä ei mahdu edes kunnolla pyörimään. Pasi nousi ennen kahdeksaa ja mä sain koko sängyn käyttööni. Koko KOSTEAN sängyn: eiliset pyykit eivät olleetkaan kuivuneet kunnolla ja pyykkinarulla vetivät vain lisää kosteutta. Jouduin uhatun sateen takia nostamaan ne yöksi henkareissa sisään ja koko kämppä oli ihan kostea. Ulkonakin suhteellinen kosteus varmasti hyvissä lukemissa. Inhottavaa!

Nousin kymmeneltä kahville. Varjossa +18. Hoitelin huoltohommia. Pasi on tutkinut kirjaa "Autoillen Eurooppaan" ja laski, että tästä tulisi itäistä kakkosvaihtoehtoreittiä 2886km Tallinnaan. Pasi tutustui myös eri maiden maksullisiin teihin ja mitä kaikkea lippulappua tarvitaan missäkin.

Keli ei oikein tunnu selkenevän? Viileää, pilvistä, kosteaa. Henkilökunta pesi lähellä olevaa penskojen uima-allasta painepesurilla. Puolilta päivin oli mittarissa +19,5. Aamupäivästä on tullut aika paljon uutta porukkaa. Mä kävin kaupassa hakemassa ruokatarpeita. Tehtiin eilisistä broilerinjämistä tuoreen patongin, tomaatin ja majoneesin kanssa yhdistetty aamupala ja lounas. Oli hyvää :)

Pasi meni sitten aamulla laittamaan Facebookiin muutaman ihanan aurinkoisen merikuvan ja uhosi jotakin simmareista. Joo, ei olis kannattanut: keli pilvistyi heti aamusta ja puolen päivän aikaan jouduttiin linnoittautumaan sisälle. Pelattiin Yatzya ja juotiin olutta 2 litran pullosta. Sadetta ja ukkosta. Taas! Ukkonen oli aika lähellä. Onneksi on tää Faradayn häkki eli Tessu! Mustarastaat ja peipot eivät moisesta kelistä masentuneet, vaan jatkoivat lauluaan!

Kävin muuten eilen illalla verkkopankissa, kun sattui toimimaan nettiyhteys. Tilillä näkyi jotain käteisnostopalkkioita? Meneekö debit Mastercardilla nostaessa sellaiset? Onkohan Visan komissiot kuitenkin pienemmät?

Kolmen jälkeen sade loppui ja keli alkoi selkenemään. Lämpötila kerkisi välillä laskea > +15.
Käytiin kämppärin suihkutiloissa pesulla. Oli yllättävän mukava kokemus: oli tilaa ja lämmintä vettä :) Me ollaan hiukan huonoja käyttään noita suihkuja, sillä nopeasti ajatellen Suomesta tulee mieleen vain muutama kämppäri, joissa on oikeasti kiva käydä suihkussa: Nallikari, Kalajoki (se uusi huoltorakennus) ja Kylmäluoma. Me reissataan yleensä alku- tai loppukaudesta ja suihkutilat, jotka ovat kylmää betonia ja joissa on oven alle jätetty 20cm tuuletusaukko, on ihan kauheita. Jalat jäätyy :( Aika usein otetaankin saunavuoro, että päästään pesemään lämpimässä.

Meidän suihkun aikana melkein viereen tuli yksi suomalainen auto ja kauemmas toinen. Eivät olleet yhdessä liikkeellä. Myöhemmin selvisi, että molemmat porukat olivat tulleet Helsingistä Rostockiin samalla laivalla kuin mekin. Vaikka Vuosaaressa näki jonottavat asuntoautot, ei laivalla kuitenkaan onnistuttu tapaamaan karavaanareita.

Suihkun jälkeen vähissä vaatteissa pari tuntia auringossa. Kuumasti se paistaa, sitten kun paistaa!!! Pakastimesta löytyi jätskit :)

Illalla käytiin siellä alueen "autenttisessa Dalmatialaiskylässä" syömässä. Ruoka ei ollut mitenkään erikoista. 266 kunaa.





Tultiin takakautta Niko-hotelliin ja pienessä vilussa kysyin Irish Coffeeta. Kolme edellistä yritystä on mennyt ihan pieleen, mutta pienellä neuvomisella baarimikko osasi sen tehdä. Opetti samalla nuorempaa kollegaansakin. Hyvä!!! Sanoinkin sille, että olet Kroatian paras bartender ;) Vaihdettiin samalla reissulla hiukan rahaakin. Hotellin kulmilla kuului turturikyyhky :)








Kämpillä otettiin "deme-tuikkujen" valossa hiukan vodkakolaa. Juteltiin hyperaktiivisen sveitsiläisen naapurin kanssa. Ovat liikkeellä vuokravaunulla. Autolla ovat kiertäneet Split, Krka, Plitvice ja vaikka mitä.... Me ollaan oltu rantalomalla ja laiskoteltu. Huh! Tämä rouva käy Sveitsissä jotain lintukurssia. Olikin kiva sen kuvista tunnistaa silkkihaikara.... Sillä on myös Euroopan lintuopas-kirja, mutta se on kotona. Mukava oli katsella kuvia niiden käymistä paikoista ja höpötellä linnuista!

Sibenium-ravintolasta kuului iloista metakkaa vielä 23.30, vaikka se menee periaatteessa kiinni klo 23. Meteli onneksi ei häirinnyt meidän unia eikä jatkunut missään lähistöllä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti